
Sunnuntaina 24. tammikuuta sai ensi-iltansa Kalevalaan perustuva musiikkinäytelmä Ilmatar – maailman synty (Ilmatar – le chant des origines). Entisessä Guebwillerin dominikaanisessa luostarissa pidetyn esityksen oli ideoinut Alsacessa syntynyt ja asuva virolainen Marti Ilmar Uibo. Suomesta osallistui sopraano Katri Paukkunen. Musiikin on säveltänyt niinikään virolainen Margo Kõlar. Ohjaaja Lionel Parlier ja muut ryhmän jäsenet ovat ranskalaisia.
Näytelmän teksti perustuu pitkälti Kalevalan 20-luvulla tehtyyn ranskannokseen, mutta teoksen runomitan esilletuomiseksi monet kohdat esitettiin myös suomeksi. Täten lähes täyden katsomon vetänyt esitys oli helposti ranskalaisyleisön seurattavissa ja se eli hyvin tapahtumissa mukana. Esityksestä ei puuttunut myöskään huumoria. Perinteisiä suomalaisia ja virolaisia soittimia käytettiin säestyksessä kekseliäästi. Myöskään paikallisia perinnesoittimia ei oltu unohdettu.
Näytelmän seuraavista esityksistä ei toistaiseksi ole sovittu. Toiveissa on sen tuominen ainakin Strasbourgiin ja Pariisiin. Myös esityksistä Suomessa ja Virossa on puhuttu.
Suomen ja Viron suurlähetystöt Pariisissa ovat tukeneet esitystä.