
Euroopan neuvoston perustehtävä on ihmisoikeuksien, moniarvoisen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen turvaaminen ja kehittäminen. Tärkein keino tässä työssä on sitovat normit ja niiden täytäntöönpanon valvonta. EN laatii normeja useilla aloilla kulttuurista ja sosiaaliasioista terveyteen, rikostentorjuntaan ja hyvään hallintoon.
EN:n työn tuloksena syntyy jäsenmaita sitovia sopimuksia. Yleissopimukset ovat monenkeskisiä valtiosopimuksia. Niitä on tehty runsaat 190. Tärkeimpiä sopimuksia varten on luotu myös kansainväliset valvontajärjestelmät. Joihinkin sopimuksiin voi liittyä myös EN:n ulkopuolisia maita. Ministerikomiteassa voidaan hyväksyä myös osittaissopimuksia, joihin liittyy vain osa jäsenmaista. Lisäksi EN antaa jäsenmaidensa politiikkaa ohjailevia suosituksia. Niitä on annettu useita satoja.
Euroopan neuvoston piirissä käydään kansainvälistä poliittista keskustelua mitä moninaisimmista aiheista. Lisäksi EN:ssä ja siihen liittyvissä, osin itsenäisissä toimielimissä tehdään tutkimusta, järjestetään seminaareja, tieteellisiä symposiumeja, koulutusta, nuorisotoimintaa, taidenäyttelyitä ja muita tapahtumia.
Toimielimet
Päätökset Euroopan neuvostossa tekee Ministerikomitea. Se koostuu jäsenmaiden ulkoministereistä tai heidän pysyvistä edustajistaan, suurlähettiläistä.
Parlamentaarinen yleiskokous on neuvoa-antava ja aloitteita tekevä toimielin, joka koostuu jäsenmaiden parlamenttien nimeämistä kansanedustajista.
Paikallis- ja aluehallinnon kongressi on neuvoa-antava elin, joka koostuu jäsenmaiden paikallis- ja aluehallinnon edustajista.
Euroopan neuvoston yhteydessä toimii Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.
Kansainvälinen virkamiehistö
Euroopan neuvoston päivittäisestä toiminnasta vastaa sihteeristö, johon kuuluu virkamiehiä kaikista jäsenmaista. Sihteeristöä johtaa ja EN:n toimintaa koordinoi parlamentaarisen yleiskokouksen viiden vuoden toimikaudeksi valitsema pääsihteeri. Syyskuusta 2004 lähtien tehtävää on hoitanut englantilainen Terry Davis.
Asiantuntijaryhmät
Euroopan neuvoston sopimuksia ja toimintoja valmistellaan kansainvälisissä asiantuntijaryhmissä. Eri alojen asiantuntijoiden työtä johtaa 26 johtokomiteaa, joihin jäsenmaiden hallitukset nimittävät yhden tai kaksi alaan erikoistunutta virkamiestä asianomaisesta ministeriöstä. Johtokomiteoiden alaisuudessa työskentelevät asiantuntijaryhmät koostuvat eri maiden virkamiehistä, riippumattomista asiantuntijoista ja kansalaisjärjestöjen edustajista. Hallitusten välisen vuoropuhelun vahvistamiseksi Euroopan neuvosto järjestää myös eri alojen erityisministerikokouksia.
Lisätietoa