
Euroopan neuvoston päämäärät eli demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien edistäminen ovat myös Suomen ulkopolitiikan keskeisiä tavoitteita. Euroopan neuvoston ydinajatus on, että demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava oikeusvaltio on vakaa ja kykenee ratkomaan vaikeitakin ristiriitoja ajautumatta kriiseihin ja sotiin. Euroopan neuvoston toiminnalla ehkäistään kriisejä ennakolta ja kehitetään poliittisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Kaikki tämä lisää myös Suomen turvallisuutta.
Suomi haluaa kehittää Euroopan neuvostoa koko Euroopan kattavana järjestönä, joka on läheisessä yhteistyössä Euroopan unionin ja ETYJ:n kanssa. Edustuston henkilökunta vastaa Suomen edustautumisesta Euroopan neuvoston ministerikomiteassa ja sen raportointiryhmissä. Lisäksi on hallitustenvälistä asiantuntijatason toimintaa, joka kattaa lähes kaikki yhteiskunnan toimialat. Siihen osallistuu myös Suomesta suuri joukko eri alojen asiantuntijoita. Asiantuntijat valmistelevat muun muassa kansainvälisiä sopimuksia ja suosituksia, jotka ohjaavat EN:n jäsenvaltioiden toimintaa.
Edustusto huolehtii Suomen edustautumisesta Euroopan neuvostossa. Pysyvä edustusto on osa Suomen ulkoasiainhallintoa, ja siellä työskentelee suurlähettilään alaisuudessa viisi lähetettyä ja viisi paikallista työntekijää. Edustusto perustettiin vuonna 1989, jolloin Suomi liittyi Euroopan neuvoston täysjäseneksi.
Edustuston toimintaa rytmittää Euroopan neuvoston kokouskalenteri. Edustuston virkamiehet osallistuvat viikottaisiin ministerikomitean ja sen alaisten raportointiryhmien kokouksiin. He huolehtivat siitä, että Suomen näkökohdat tulevat esiin ja että Suomen aloitteet ja muut linjaukset menestyvät 47 maan yhteisössä.
Kerran vuodessa ministerikomitea kokoontuu ulkoministeritasolla. Edustusto osallistuu ulkoministerikokouksen valmisteluun. Edustuston arkipäivä on paljolti kokouksista tehty. Niihin valmistaudutaan, niissä vaikutetaan, niistä raportoidaan. Virkamiehet perehtyvät aineistoon, neuvottelevat linjauksista pääkaupungin kanssa, neuvottelevat muiden maiden edustajien kanssa ja raportoivat tuloksista.
Edustuston tärkein työväline on hallitusten välinen ministerikomitea. Edustusto seuraa myös Euroopan neuvoston parlamentaarista yleiskokousta, alue- ja paikallishallinnon kongressia sekä ihmisoikeustuomioistuimen toimintaa. Ministerikomitea vastaa tuomioistuimen päätösten toimeenpanon valvonnasta. Edustusto seuraa lisäksi EU:n ja ETYJ:n toimintaa ja kansainvälistä poliittista kehitystä Suomen johdonmukaisen toiminnan edistämiseksi eri foorumeilla.